Digi-tv:n uudet vaatteet

Suomi on nyt siis digitalisoitu - mutta ei kuitenkaan koko Suomi. Maassamme on noin 2,4 miljoonaa kotitaloutta, ja tv-ilmoitusten (omaa sukua tv-lupa) määrä on hieman yli 1,9 miljoonaa, ja laskee Ficoran laskelmien mukaan kesäkuussa 2008. Vaatimattomasti puoli miljoonaa taloutta ei siis oman ilmoituksen mukaan katsele mitään televisiolähetyksiä.

Yleisradio varmaan mielellään ottaisi nuokin taloudet asiakkaikseen, mutta ei niitä taida saada, vaikka kaikki eivät uskonnollisista syistä kieltäydykään television katselusta. Mutta kun
Yle on menettänyt tv-lupamaksunsa legitimaation. Alkuvuonna 2008 tehdyn Finnpanelin tutkimuksen mukaan alle 24-vuotiaiden talouksien tv-katselusta 18,8 % oli Ylen ohjelmien katselua. On aivan ymmärrettävää, että ihmiset eivät halua maksaa palvelusta, jota eivät käytä. Ylestä on tullut mummotelevisio, ainoastaan iäkkäimmissä ikäryhmissä katselusta yli 50 % on Ylen ohjelmien katselua. Ehkä Yle pitäisikin rahoittaa Kelan varoista! Palvelua vanhimmalle kansanosalle ...

TV-yhtiöillä on jo kova hinku HD-lähetysten eli teräväpiirron perään, vaikka sen piti toimitusjohtaja Jungnerin mielestä tulla vasta ensi vuosikymmenellä. Nyt suunnitellaan ja lähetään jo vilkkaasti koelähetyksiä mm. vanhalla TV 2:n taajuudella. Vaikka Yle tuottaa lähetykset, virallisesti se myy ne yhteistoimintakumppaneilleen lähetettäviksi. Liikenneministeri Lindén näyttää voimakkaasti olevan HD-lähetysten puolella. Toteutettu pakkodigitalisointi "karvalakkitekniikalla" oli siis aivan turha kansan kiusaamisoperaatio, miksei voitu suoraan siirtyä HD-lähetyksiin? Tämäkin siirtymä olisi sopinut EU:n määräämiin aikarajoihin.

Pelkäänpä, että jatkokertomus digi-tv-hölmöilystä vaan jatkuu.

28.7.2008

Kotisivulleni