Tutkimus turvattomuuden tunteesta Ruotsissa

Takaisin pääsivulle
Ruotsissa on kansalaisten mielipiteitä maanpuolustuksesta ja maan turvallisuuteen liittyvistä asioista tutkittu enemmän ja pitempään kuin meillä. Ruotsalaisten tutkimuskysymyksiä on käytetty ja käytetään esimerkkeinä myös meillä tehdyissä tutkimuksissa.

Tuloksia Opinion -tutkimuksesta


Opinion 2006 -tutkimuksen tulos näyttää yllättävän voimakasta turvattomuuden tunteen kasvua Ruotsissa. Noin neljässä vuodessa Ruotsin lähialueiden turvattomammaksi kokevien osuus on kasvanut 14 prosentista 42 prosenttiin.

Samana aikana valtion panostusta puolustusvoimiin on voimakkaasti vähennetty ja mm. palvelukseen määrättyjen varusmiesten määrää on pienennetty voimakkaasti ja lakkautettu varuskuntia. Näiden kahden asian syy-seuraus-suhteesta ei juuri kyllä voi päätellä mitään. Joka tapauksessa tämäkin tutkimustulos kertoo siitä monimutkaisesta yhteydestä, joka kansalaisten maanpuolustustahdolla on turvallisuuden tunteeseen.

Turvattomuus Ruotsissa 2006

Turvattomuuden trendin kasvu näytti pysähtyneen vuonna 2007 tehdyn Opinion-tutkimuksen mukaan, mutta olikohan kehitys Venäjälle eli Georgian sodan tapahtumat 080808 alkaen syynä mielipidetrendin jatkumiseen. Vuoden 2008 Opinion-tutkimuksen tuloksen perusteella tasan puolet ruotsalaisista koki lähialueen tilanteen muuttuneen turvattomammaksi.

Turvattomuus Ruotsissa Opinion 2008

4.1.2008

horizontal rule