Takaisin
metsästys-
sivulle

Hirvijahti vuonna 2006

Riistantutkimuslaitoksen tutkija Kaarlo Nygrén antoi luvan julkaista kommenttinsa hirven takajalkojen kuvista. Mielenkiintoista ... vai mitä?

Kuvia eri vuosilta

Vasemman kinnernivelen yläpuolella olevat viirut ovat hyvinkin mahdollisesti karhun aiheuttamia. Suden viillot ovat yleisimmin yhdellä kulmahampaalla tehtyjä eivätkä ne toistettuna satu todennäköisesti noin yhdensuuntaisesti. Susi lisäksi yrittää enemmän lihakselle; akillesjänteen katkaisuun sen puremat eivät juoksevalla hirvellä yleensä riitä. Siinä joutuu roikkumaan kinnerjänteessä sen verran pitkään, että sorkkaa alkaa varmasti viuhua. Lihaksen säikeiden katkomisella saa varmemmin aikaan haavakuumeen ja hirvi pysähtyy muutenkin kivun takia yhtä hyvin kuin jänteitä katkomalla. Viiltomaiset vammat ovat vanhempia, ehkä kesäisiä, koska ne ovat hyvin parantuneita.

Sensijaan vasemmalla ja oikealla olevat karvattomat laikut ovat muotonsa ja sijaintinsa puolesta hirven jalkamadon (Onchocerca cervipedis) ensimmäisen asteen toukkavaiheiden aiheuttamia. Ne ovat tänä syksynä pysyneet auki epänormaalin pitkään, koska syksyn lämpösummakin on epätavallisen korkea eikä välissä ole ollut merkittäviä pakkasjaksoja jotka olisivat poistaneet mäkärät ja hirven pistokärpäset (ei siis hirvikärpäset ) pois pelistä. Normaalivuosina nämä matohaavat ovat auki ja verta vuotavia vain heinä-elokuussa ja umpeutuvat syyskuussa. Kasvava talvikarva peittää ne pian niin, että jahtikaudella vain karvaa noilta kohtaa pöyhimällä havaitsee, missä haavoja on ollut.

Silloin, kun minä aloittelin hirvijahtia 50- ja 60- lukujen vaihteessa, Enon ukot tunsivat nuo haavaumat mutta pitivät niitä piikkilankojen repiminä. Eivät tosin osanneet selittää, miksi hirvi peruuttelisi piikkilankoihin. Susia tai karhuja ei siihen aikaan riittänyt niin monta hirveä yrittelemään. Vasikoita riitti metsälaitumilla ja petojen kimppuun käytiin sitäpaitsi heti havaittaessa. Itsekin vietin talaalla moniaita öitä.

Ainakin meidän sutemme täällä Ilomantsin puolella ovat harvoin niin tumpeloita että jättävät saaliinsa hirviporukoiden lopetettaviksi. Katsokaa haavaumien kohdalta nahan nurjaa puolta; siitä näkee, mikä on petojen aiheuttamaa ja mikä jalkamadon toukkien. Jalkamatohaavat eivät ulotu nahan läpi, petojen tekemät menevät.