Takaisin pääsivulle

Katso kuvia Louhivaaran talosta Ilomantsissa

tai maisemia sieltä

tai vaikkapa kanalinnuista alueella

Katso tästä kuvia hirviporukasta

Katso tästä video kuinka Pete käsittelee pyyn tehokkaasti

Metsästys
- paras harrastukseni

Metsästän niin usein kuin mahdollista - kun vaan työt periksi antavat ja laki sallii. Useimmiten tietenkin kotimaassa. Olen mukana porukassa ja kämppäkimpassa Ilomantsissa. Tärkeimmät jahdit ovat tietenkin hirvijahti ja karhujahti - hirviä on saatu, mutta yhtään karhua ei - toistaiseksi. Osa syksystä käytetään tietenkin kanalintujahtiin. Harvinaisempaa herkkua on peurajahti mutta sitäkin on kokeiltu. Myös villisikajahdissa Virossa ollaan oltu.

Sorsajahdissakin on ehditty käydä ja myös hanhia putoaa.

.Jokaisen metsästyksestä kiinnostuneen unelmana on päästä joskus maailman suurimmille riistamaille - Afrikkaan. Afrikankaan riistamaat eivät kuitenkaan ole sellaiset kuin joskus ennen. Ihmisen leviäminen on sielläkin vähentänyt villieläinten elinmahdollisuuksia.

Suojelu ja yksityiset metsästysranchit ovat kuitenkin tehneet mahdolliseksi metsästysperinteen säilymisen. Itse olen päässyt jahtiin Etelä-Afrikan tasavaltaan kolme kertaa. Nykyään siellä ei suinkaan kaadeta esim. antilooppeja kymmenin tuhansin kuten meillä hirviä, mutta erilaisia saaliseläimiä riittää kyllä.

Saaliitani tähän asti ovat: keihäsantilooppi (oryx), lehmäantilooppi, impala (kuvassa), hyppyantilooppi, valkopääantilooppi, valkohäntägnu sekä vuoriseepra. Heinäkuussa -99 olen ollut siellä viimeksi jahdissa. Silloin kaadoin kaksi pahkasikaa sekä pienen steenbock-antiloopin. Lisäksi ammuin kudua, mutta sitä ei kuitenkaan löydetty.

Metsästysaseeni on Sako Hunter, cal. 9,3x62 (piippu ruostumatonta terästä), ja patruunana käytän RWS:ää TUG-luodilla (paino 19 grammaa, energia piipun suussa 5199 J ja 150 metrissä 4012 J. Nyt kotimaan jahteihin mukaan on tullut myös Lapuan Naturalis, täyskupariluoti, joka on toiminnaltaan erilainen, ei hajoa yhtä herkästi.

Katso kuvia Louhivaaran talosta Ilomantsissa

tai maisemia sieltä

tai vaikkapa kanalinnuista alueella

Takaisin

Iso hirviuros

Porukan ensimmäinen hirvi '98

Risto ja tuplateeret

Teeridouble ja asiantuntija vieressä

Impala on kaadettu

Impala saaliina

Kotona ja trofeita seinällä

Tällaiselta näyttää kotona