Takaisin pääsivulle

 

 

Isokudu

Kapin buffalo

Pahkasika

Hirviantilooppi eli eland

Impala

Metsästyksestä Etelä-Afrikassa

Heinäkuussa -99 olin siis viimeksi metsällä Etelä-Afrikassa. Metsästyspaikka on Ghaapin ylängöllä Etelä-Afrikan tasavallassa. Alue on n. 1200 metrin korkeudessa merenpinnasta, ja se on kuivaa pensas- ja ruohikkomaata. Tyypillisiä eläimiä siellä ovat antiloopit, seeprat ja mm. pahkasiat. Olimme jahdissa kahdella eri tilalla, jotka ovat nimeltään Pniel ja Wildspan.

Onnistuin kaatamaan Pnielissä kaksi pahkasikaa. Lisäksi ammuin kudu-urosta, mutta kahden päivän verijäkien seuraamisesta huolimatta sitä ei löydetty. Wildspanissa saalis jäi tällä kertaa pieneen steenbok-antilooppiin.

Katso video!

Kuduilla ainoastaan uroksilla on sarvet, ja ne ovat tietenkin tärkein trofee. Etelä-Afrikassa suositaan ns. shoulder mountia, eli eläintentäyttäjä tekee trofeen eläimen päästä sarvineen siten, että myös koko kaulaosa otetaan mukaan.

Pahkasikauroksesta trofeena pidetään isoja torahampaita. Nahka tietenkin voidaan ottaa talteen kokonaisena.

Metsästys tapahtuu jalan, ja eläimiä lähestytään hiipimällä. Niillä on siis todellinen mahdollisuus myös paeta, ja niin myös tapahtuu usein. Edellisellä kerralla kävelimme kolme päivää kudujen perässä, näimme muutamia, ja yhtä pääsin ampumaan, mutta ilman tulosta.

Lue lisää...

Takaisin

Pahkasian kaadolla

Metsästäjä lavalla

Leiri puun alla