Tietoteoriaa sotilaille

Aki Huhtinen & Jari Rantapelkonen: Imagewars. Beyond the Mask of Information Warfare. Saarijärvi 2001.

Aluksi

Kahden majurin kirja yllätti. Kirjan julkistamistilaisuuteen mennessäni olin kehrännyt jostain syystä kokoon ennakkoajatuksen siitä, mitä kirja sisältäisi. Taustalla olivat varmaan ajatukset, jotka olivat syntyneet aiheeseen liittyvästä muusta kirjallisuudesta ja kirjoituksista, joissa nämäkin tekijät ovat olleet mukana (ks. esim. 1.)

Pian kävi kuitenkin selväksi, että ennakkoajatukseni olivat olleet väärässä. Vielä kirjaa alusta lukiessani en osannut oikein paikantaa sitä, mutta löytyihän oikea paikka sitten. Kysymyshän on sodan tietoteoriasta, tai pitäisikö täsmällisemmin sanoa uuden ja uudenlaisen sodan tietoteoriasta.

Näyttää jokinlaiselta sattumalta tai jopa onnettomuudelta, että uudenlaista sotaa ja sotatilaa kuvattaessa on ryhdytty nimittämään sitä informaatiosodaksi, tai ainakin informaatiosotaa uudenlaisen sodan keskeiseksi osatekijäksi. Yhtäkkiä ymmärsinkin kirjoittajia. Samantapainen hämmennys oli ollut omassakin mielessäni, kun kevättalvella 2001 ryhdyin keräämään - lähinnä Internetin kautta - lähteitä ja tietoa, jotka käsittelevät informaatiosotaa ja siihen sisältyviä psykologisia operaatioita.

Uudenlaisen sodan ongelma

Kirjoittajat eivät suinkaan ole yksin ongelmansa kanssa. Samaa ongelmaa sivuaa juuri Kosovon sodan henkilökohtaisen tilintekonsa julkistanut amerikkalainen Nato-komentaja kenraali Wesley Clark (2).

Jätän tässä yhteydessä Clarkin kirjan monien sotilaspoliittisesti ja sotilaallisesti tärkeiden näkökohtien arvioimisen muille, mutta en voi välttää parin yhdenmukaisuuden esilletuomista. Clarkin mukaan tämä maailmanhistorian (lue eurooppalaisten ja amerikkalaisten käymän) uusimman sodan luonne oli aivan erilainen kuin minkään aikaisemman sodan. Hän kirjoittaa sodan periaatteista (Principles of War), jotka jokainen upseeri Napoleonin ajasta lähtien on joutunut opiskelemaan (s. 423). Juuri mitään näistä periaatteista ei tässä sodassa noudatettu. Clarkin mielestä kuka tahansa ensimmäisen vuosikurssin kadetti ("any first-year military student") olisi voinut osoittaa nämä poikkeamat.

Peruste tälle on käydyn sodan luonteessa: se oli laajan liittouman sota, joka viimeiseen asti pyrki välttämään omia tappioita ja ystävällisten siviilien tappioita. Sodan toimeenpano oli monimutkaisen päätöksentekojärjestelmien hallussa, ja nämä päätöksentekojärjestelmät olivat komiteoita. Jos Clarkin kirjaa lukisi kuin piru, voisi sille antaakin toisenlaisen nimen: "Voiko komitea voittaa sodan?".

Hieman yllättävää Clarkin tekstissä on se, että hän ei anna mitään painoa sodan tuloksen kannalta niille psykologisille ja informaatio-operaatioille, joita Kosovossa toteutettiin. Erityisestihän näiden operaatioiden tähtäimessä oli presidentti Milosevic - ja vasta nythän tiedämme, että hänet on saatu lopullisesti syrjäytetyksi ja syyteeseen Haagiin. Sen sijaan Clark kyllä painottaa median vaikutusta, mutta ei suinkaan sotatoimialueen - vihollisen - väestöön, vaan omien siviilien ja tietenkin pääsääntöisesti amerikkalaisten kansalaisten olohuoneissa.

Näyttää siltä, että Euroopassa toimivan amerikkalaisten komentajan on saatava hyväksyntä toiminnalleen joka päivä uudestaan, eikä tätä hyväksyntää saada hänen omilla tai hänen esikuntansa verbaaleilla perusteluilla. Kansalle on näytettävä joka päivä uudestaan, mistä syystä vihollisen kimppuun on pakko käydä. - Tästä asetelmasta avautuu aivan uusia näkökulmia sen pohtimiseen, miksi demokraattisessa yhteiskunnassa ei riitä yhdelle yhteiskunnan hyväksytylle osalle - tässä tapauksessa armeijalle - annetun tehtävän suorittamisekse kertavaltuutus, vaan asiaa on perusteltava uudestaan ja uudestaan. Tämän asian pohtiminen jääköön kuitenkin tämän esityksen ulkopuolelle.

Huhtinen ja Rantapelkonen sivuavat esityksessään asiaankuuluvassa postmodernismin hengessä "toiseuden" määritelmää ja käsitettä. Ehkä yllättävää on, että taistelun ja sodan kannalta he eivät huomaa tai ainkaan korosta, että myös "me", "meidän puoli" tai "meikäläisyys" pitäisi määritellä. Tällainen määrittely lähtee tietenkin minuuden eli toimivan objektin määrittelystä, ja tällä taas on puolestaan merkitystä alla esille tulevan "imagen" käsitteen määrittelyn kannalta.

Muistinvaraisesti lainaan tässä arabialaista sananlaskua: "Veljien kanssa serkkuja vastaan, serkkujen kanssa naapureita vastaan." Jotenkin tämä lainaus tuntuu relevantilta nimenomaan Bosnian/Kosovon tilanteessa. Sodan toisina osapuolina ovat arkaais/nationalistiset heimot/klaanit/kansat, ja toisaalla sivistysvaltioiden koalitio, joka yrittää tuoda järjestystä ja demokratiaa tiettyyn tilanteeseen tähän maailmankolkkaan. Pirullisesti ajatellen voisi sanoa, että jos albaanit ja serbit asuisivat kymmenen tuhatta kilometriä etelämpänä jossakin päiväntasaajan viidakossa Afrikassa, he saisivat tappaa toisiaan aivan oman halunsa mukaan. Koska he sattuvat sijaitsemaan sivistyneen Euroopan maaperällä sellaista ei - enää - sallita. Olennaista tässä on siis kuitenkin uudenlaisen sodan käsitteen kannalta se, ketkä sotivat ja ketä vastaan. Clark tuleekin johtopäätökseen, että tulevaisuudessa ei - siis ainakaan demokraattisessa eli siis sivistyneessä maailmassa ja sen liepeillä - tarvita perinteisiä sotavoimia perinteisin sodankäynnin periaattein, vaan enemmänkin jonkinlaisia poliisivoimia. Ristiriitaista sinänsä, koska Clarkin ei saamansa tehtävämäärittelyn mukaan pitänyt olla mikään Globocop.

Riittääkö yksin "informaatio"?

Huhtisen ja Rantapelkosen käsittelyssä informaatiosodan käsitteestä   syntyy ensimmäisenä konnotaationa huokaus "Informaatio parka". Kuinka tuo käsite onkaan joutunut näin pahaan rakoon! Perustellusti voisi ollakin sitä mieltä, että tätä uudentyyppistä sotaa on ryhdytty nimittämään informaatiosodaksi vain siitä syystä, että parempaakaan nimitystä ei ole ollut käsillä. Kirjoittajat hakevat käsitteelle määrittelytukea, mutta lähinnä vertailtavaksi löytyy vain tiedon (knowledge) käsite.

Määrittely tältä pohjalta tuntuu ohuelta. Tokihan informaatiolle läheisiä käsitteitä löytyy muitakin: entropia, evidenssi, uskomus. Tässä kohdassa en kiellä, että tavallaan vanhaa Ahmavaaraa tulee ikävä.

Kun vastausta haetaan imagen käsitteestä, jonka maskina, siis jonkinlaisena peitteenä, informaation käsite toimii, ei lukija voi välttyä ajatukselta, että epäilevätkö kirjoittajat koko informaatiosodan käsitteenmäärittelyn takana olevankin jonkinlaisen salaliiton, jonka puitteissa uudenlaiselle sodalle yritetään vain antaa uudenlainen legitimiteetti.

Näin kirjoittavat majurit, jotka pitävät McDonalds'in hampurilaisista enemmän kuin sotaväen ruuasta.

Lopuksi

Sekä Clarkin että Huhtisen&Rantapelkosen kirjojen yhtäläisyyttä on myös se, että uudentyyppisen sodan määrittelyjen tarve on ilmeinen. Tähän liittyy myös sotilaallisen tietoteorian tarve. Itse asiassa on yllättävää, että ratkaisuja moniin sotatieteellisiin ongelmiin on ainakin viimeaikaisessa keskustelussa haettu niin vähän tietoteorian puolelta.

Huhtinen ja Rantapelkonen ovat sodan suppean määrittelyn kannalla, ja tämä varmaan onkin järkevää sotatieteen kannalta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että "me" kilpailemme aina "toisten" kanssa kaikilla mahdollisilla henkisillä ja konkreettisilla kentillä. Jos lähdemme siitä, että ihminen on aina tavoitteellinen toimija, voidaan hänen tavoitteekseen yleistää hänen omalta kannaltaan hyvä elämä. Mitä kaikkea "hyvä elämä" sitten sisältääkään, kuuluu siihen aina kilpailu muiden toimijoiden - läheisempien tai kaukaisempien - kanssa.

On tietenkin sosiobiologista determinismiä väittää, että tämä on suoraa seurausta luonnon toiminnasta. Väitän kuitenkin, että kaikkia resursseja ei koskaan voida jakaa täysin tasan kaikille ajateltavissa oleville toimijoille, oli sitten kyse valosta, lämmöstä, vedestä tai vaikkapa vain yksinkertaisimmista ravinnon muodoista. Kun tältä tasolta siirrytään tietämiseen, oppimiseen, osaamiseen, kehittymiseen, ymmärtämiseen ja tulevaisuuden suunnittelemiseen kilpailun väistämättömyys tulee aina vain lähemmäksi.

Voidaan kuvitella vain yksi maailmankaikkeuden tila, jossa kaikki olevainen - materia ja energia - jakautuvat täysin tasaisesti. Tämä tila on täydellisen entropian tila. Jos tällainen tila on koskaan vallinnut, on maailmankaikkeuden saanut siitä poikkeamaan jopa sattumakin. Väistämättä seurauksena on kuitenkin ollut informaation - järjestyksen - alku.

1) Johtamissodankäynti. Maanpuolustuskorkeakoulu, Taktiikan laitos, Julkaisusarja 2 N:o 2/2000.

2) Wesley K. Clark. Waging Modern War. Bosnia, Kosovo and the Future of Combat. PublicAffairs, New York 2001.

Takaisin etusivulle