Hirvi

Takaisin
metsästys-
sivulle

Takaisin pääsivulle

Hirvijahti vuonna 2007
Tämä vuosi ei ole kurjuutta kummempi. Tiettävästi jonkin sortin keskustelujen jälkeen saimme taas vain yhden hirven luvan. Jos sitä ei olisi saatu, olisi metsävaltiolta jääneet aluevuokratkin saamatta.
Sääliksi käy naapuripitäjä Ilomantsin hirvimiehiä, sinne ei lupia myönnetty tälle kaudelle lainkaan.

Piirroshirvi

Kuvia eri vuosilta

Karhujahti on käyty porukallamme Ilomantsin ja Lieksan puolella kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ja tulos oli se tavallinen, eli hirviä kyllä löytyi, mutta karhuja ei saatu haukkuun. Karhujahdissa Pirita löysi hirvet yhdessä Sepen kanssa, ja Sepe ensimmäisenä toi hyvännäköisen nuorehkon naarashirven passiini. Läpihän se piti päästää, kun tarkoituksena oli vain koirien kiinni saaminen, etteivät heti lähtisi reissulle sinne tunnetun naapurimaamme puolelle.

Miksi minulle aina käy näin - karhujahdissa tulee eteen hirviä, ja hirvijahdissa karhuja. Onni ei todellakaan suosinut porukkamme jahtia tällä kaudella. Emme pitäneet kiirettä aloittamisella, koska hirvien liikkeet olivat tiedossa ja aloitimme marraskuun alussa. Ja niin sitten kävi, että omalla porukalla ei saatu sitä ainokaistakaan hirveä nurin. Hirviä kyllä oli alueellamme, mutta karkailivat passimiesten välistä. Itsekin myöhästyin yhdestä tilanteesta aivan rajan pinnassa kun olimme ottamassa koiraa kiinni, ettei se menisi väärälle puolelle. Yhteislupaporukka kaatoi sitten naarashirven meidän piikkiimme.

Yleinen hirvenmetsästysinto alueella on laskusuunnassa ... ilomantsilaisia käy jahdissa Ranualla ja lieksalaisia Suomussalmella. Aika uskomatonta!

Jahti alkoi vaisusti, keli oli kylmä ja ilma kuulas, maa jäässä. Hirvistä ei jälkeäkään. 

Onneksi Teuvo sentään toi kökköjä tarjolle... Ja sitten tuli lunta, Tikkasen lentokentällä näkyvät hirvien etsijöiden auton jäljet aamunkoitteessa.

 Teuvo tarjosi kökköjä tulilla

Tikkasen kansainvälinen lentokenttä

Takaisin Vuosi 2008 Aikaisemmat vuodet

Katso lisää kuvia.