4GW
Power Point-
esityksenä

Mielipide-
tutkimusten
seuranta

Kansakunnan
mielipide
ja sen muutokset

Keskeisten
tapahtumien
seuranta

Afganistaniin
pudotettuja
lentolehtisiä

Lataa lentolehtiset
Power Point-
esityksenä

Vankiongelma
Guantanamossa

Takaisin

SODAN UUDET KASVOT: NELJÄNNEN SUKUPOLVEN SOTA

  Sota kuvastaa aina sitä yhteiskunnan ja maailman poliittista tilannetta, jossa se käydään. On ehkä fraseologista väittää, että yhteiskuntien ja niiden toimintatapojen ja elinolojen kehittyminen on aina vaan nopeampaa, mutta tämä pitää paikkansa ainakin länsimaisissa yhteiskunnissa. Muualla maailmassa - osassa Aasiaa ja Afrikassa - kehitys saattaa olla jopa päinvastaista, yhteiskuntien poliittinen järjestelmä ja kansakuntien ja valtioiden talous taantuu ja rapautuu.

Tämä kehityskuva heijastuu myös sodan muuttumisessa, koska valtioiden väliset koko- ja voimaerot tulevat suuremmiksi. On syntynyt uusi sodankäynnin muoto, jota on ryhdytty kutsumaan neljännen sukupolven sodaksi. Tälle käsitteelle ainakin osittain rinnakkainen käsite on asymmetrisen sodan eli epäsymmetrisen sodan käsite. Sillä viitataan sotaan, jossa osapuolet ovat epäsuhtaisen kokoiset, ja tällaisia sotiahan on maailmanhistoria täynnään. Puhutaan vapaussodista, sissisodista ja myös terrorismista.

Neljännen sukupolven sodan (4GW) käsitteessä on kieltämättä kuitenkin jotain uutta, joka nousee siinä käytetyistä keinoista, joihin kuuluvat nykyaikaisen informaatioyhteiskunnan kaikki tekniikat ja menetelmät. Alla oleva teksti on kirjoitettu Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen laitoksen julkaisusarjassa ilmestynyttä tutkimusta varten.

Amerikkalaisessa strategiatutkimuksessa neljännen sukupolven sodan määrittelyn katsotaan alkaneen Lindin ym. artikkelista vuodelta 1989[1]. Artikkeli kuvaa toistakymmentä vuotta aikaisemmin kirjoitettuna sattuvasti syyskuun 2001 terrorihyökkäyksillä alkanutta Afganistanin sotaa. 4GW on määrittelystään alkaen täynnä paradokseja ja määrittelemättömyyttä. Ero sodan ja rauhan välillä hämärtyy katoamispisteeseen saakka – al-Qaida, Taliban, Osama bin Laden tai kukaan muukaan ei julistanut sotaa Yhdysvalloille eikä edes hyökkäyksen jälkeen tunnustanut hyökänneensä.

Ero sotilaan ja siviilin välillä häviää. Tämä seikka ei osoittautunut ongelmaksi Yhdys­valtojen löydettyä vihollisensa ja aloitettua aseelliset taistelutoimet heitä vastaan – ongelma ilmaantui vasta sitten, kun vihollisia vangittiin. Mikä onkaan heidän statuksensa Yhdysvaltojen lain tai kansainvälisen lain ja sotaa koskevien sopimusten mukaan? Jos siviilivaatteisiin pukeutunut taistelija tai sotapäällikkö ei itse identifioi itseään sotilaaksi, kuka sen voi sitovasti tehdä? Millä perusteella tällainen henkilö voidaan tuomita, tai pitääkö häntä ylipäätänsä tuomita? Tuomitaanko hänet sotasyyllisenä vai ”laittomana taistelijana”? Pitääkö hänet vapauttaa sodan päätyttyä – mistä sodan päättyminen voidaan tietää, kun sen alkamistakaan ei ole julistettu?

Afganistanissa neljännen sukupolven sodankäynnin hahmottomuuteen näytti lisäksi liittyvän se, että aina ei oltu selvillä siitäkään, ketkä ovat omia ja ketkä vihollisia. Tammikuun lopulla 2002 Afganistanista saatujen tietojen mukaan paikalliset joukot olisivat harhauttaneet USA:n erikoisjoukot hyökkäämään ystävällismielisten joukkojen kimppuun Kandaharin pohjoispuolella. Hyökkäyksessä kaatui 15 afgaanitaistelijaa ja 27 pidätettiin. Afganistanin sekavan tilanteen takia paikalliset heimojoukot kävivät keskinäisiä taisteluja, joiden väitettiin olleen rajuja. Tähän liittyi ilmeisesti paikallisten sotapäälliköiden halu hyötyä amerikkalaisten hyökkäysvoimasta.

Alueella oli vaikeaa olla selvillä siitä, ketkä ovat Talibanin puolella ja ketkä eivät, koska afganistanilaisessa sotakulttuurissa puolten vaihtaminen on tavallista kulloistenkin voimasuhteiden mukaista taktiikkaa. Yhdysvaltain sodanjohto joutui käynnistämään asiassa tutkimukset, eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun kansainväliseen mediaan saakka pääsi epäilyjä siitä, että amerikkalaisia oli tarkoituksellisesti johdettu harhaan. Uutistoimisto Reuters’in mukaan (6.2.2002) amerikkalaiset vapauttivat tapauksen yhteydessä otetut vangit ja tiedustelupalvelu CIA maksoi käteiskorvauksia taistelussa kuolleiden omaisille.

4GW:n iskut isketään syvälle vastustajan yhteiskuntaan, sen taloutta ja kulttuuria vastaan. ”Heikompi” osapuoli pyrkii käymään sotaa niin, että se välttää kokonaan kosketuksen ”vahvemman” osapuolen asevoiman kanssa[2].  Tässä sodassa ei ole taistelukenttää eikä rintamalinjoja. Iskujen kohteena ovat fyysisten kohteiden lisäksi psyykkiset kohteet.

Näin vanhantyyppisiin sotiin verrattuna vieläkin keskeisempi tekijä neljännen sukupolven sodassa on sen psykologia, kaikki se mikä liittyy sodan ihmismieleen vaikuttaviin tekijöihin ja näiden tekijöiden liikuttelemiseen ja raportoimiseen mediassa ja ilman mediaa. Psykologisista operaatioista saattaa tulla dominoiva operatiivinen ja strateginen ase. 4GW:n osapuolet pystyvät manipuloimaan mediaa muuttaakseen yleistä mielipidettä sekä vihollismaassa että maailmalla aina sellaiseen pisteeseen, että se estää asevoiman käytön. Keskeinen kohde on vihollismaan väestön tuki omalle hallitukselleen ja sodalle. Kirjoittajat arvioivat, että televisiouutisista saattaa tulla voimakkaampi operatiivinen ase kuin aseistetuista divisioonista.

Teknisesti pitkälle kehittynyt 4GW saattaa kantaa mukanaan ydinsodan siemeniä – eivätkä kirjoittajat tässäkään ”ennustaneet” aivan väärin. Al-Qaidan jäljiltä on löydetty suunnitelmia ydinaseen kehittämiseksi.

Uudemmassa artikkelissa vuodelta 1994 Lind ym.[3] lisäävät uuden piirteen 4GW:n ominaisuuksiin. Sodassa vastustaja ei ole valtio, ei edes ”rosvovaltio”, vaan organisaatio. Tähän on lisätty vielä se, että tällainen organisaatio voi toimia globaalisti verkottuneena ilman pysyvää sijaintipaikkaa. Osuva arvio tässä vuoden 1994 artikkelissa on lisäksi se, että ”seuraava sota käydään USA:n maaperällä”.

Syyskuun 2001 terrorihyökkäykset Yhdysvaltoihin johtivat maan puolustuksen uuteen riskiarviointiin ja asevoimien voimakkaaseen uudistumisen tarpeeseen[4] ja tätä kautta uuden sodan implisiittiseen määrittelyyn ja tarkasteluun läpi mainitun raportin. Raportti oli hyökkäysten sattuessa jo lähes valmiiksi kirjoitettu, koska sen suunniteltu julkaisuaika oli syyskuun lopussa. Raportin julkaisemisen siirtämistä jopa harkittiin, mutta lopulta katsottiin kuitenkin, että se jo sellaisenaan kuvasi riittävän hyvin uutta tilannetta. Yhdysvaltojen puolustusministeri Donald H. Rumsfeld esitti artikkelissaan New York Times –lehdessä 27. syyskuuta 2001[5] näkemyksensä uudenlaisesta sodasta. Tämä näkemys täydentää tavallaan raportin sanomaa ja sopii hyvin neljännen sukupolven sodan viitekehykseen. Kuvaavaa on, kuinka hän omalta osaltaan sodankäynnistä vastaavana poliittisena johtajana näkee kokonaisuuden:

 “Jopa tämän sodan sanasto on oleva erilainen. Kun me “tunkeudumme vihollisen maaperälle,”  me saatamme itse asiassa tunkeutua sen kybertilaan. Tässä sodassa ei ehkä ole niinkään vallattuja sillanpääasemia kuin torjuttuja verkkohyökkäysmahdollisuuksia. Unohtakaa “ulospääsystrategiat”, me katsomme silmästä silmään pitkään kestävää sitoutumista, jolla ei ole takarajaa. Meillä ei ole määrättyjä sääntöjä sille kuinka käytämme joukkojamme; sen sijaan laadimme ohjeita siitä, onko sotilaallinen voima paras tapa saavuttaa tietty tavoite.”

Lindin ym. mukaan massa – joukkoina tai tulivoimana – ei sovellu 4GW:n käymiseen. Itse asiassa massasta voi tulla haittatekijä, koska se muodostaa helpon maalin. Pienet, äärimmäisen liikkuvat, ketterät (agile) joukot tulevat olemaan eniten käytettyjä.

Vielä Persianlahden sodan aikana näkemys neljännen sukupolven sodasta ei ollut niin kehittynyt ja laajalle levinnyt, että sitä olisi sovellettu tämän sodan kokonaisuuden hahmottamiseen sodan aikana tai välittömästi sen jälkeen. Itse sotakin oli luonteeltaan enemmän kolmannen sukupolven liikesotaa – ja jääkin ehkä sen viimeiseksi esiintymäksi. Myöhemmin 1990-luvulla tulkittaessa tätä sotaa uuden viitekehyksen puitteissa siihen sovellettiin ajatuksia voittamisesta ja häviämisestä. Tämän tulkinnan mukaan USA ei voittanut sotaa, eikä Saddam Hussein hävinnyt sitä, koska hän pysyi poliittisesti vallassa sodan jälkeenkin. Samanlaisen tulkinnan mukaan entisen Jugoslavian raunioilla käytyjen sotien ratkaisu oli lopullinen vasta sitten, kun presidentti Milosevic oli saatu syrjäytettyä vallasta ja syytettäväksi teoistaan[6].   Nykyhetken kriiseistä neljännen sukupolven sodankäynnin esimerkkeinä pidetään al-Qaidan käymää sotaa USA:ta ja sen liittolaisia vastaan sekä palestiinalaisten al-Aqsan intifadaa Israelia vastaan.

Näissä kahdessa sodassa on yhteisenä piirteenä myös itsemurhaiskujen käyttö. Itsemurhaiskuissa on kysymys psyykkisesti poikkeuksellisesta tavasta taistella: tekijä tekee itsestään räjähteen alustan tai  ”ohjuksen” ohjausyksikön ja tietää varmasti itse fyysisesti tuhoutuvansa iskussaan. Kysymys ei ole altruistisesta itsensä uhraamisesta taistelussa muiden hyväksi, vaan aivan jostakin muusta, jota länsimaiden viranomaiset eivät voineet käsittää, ennen kuin iskut todella olivat tapahtuneet. Tämäkin tukee ajatusta sodan sukupolven vaihtumisesta – hyppäys uuteen on henkisestikin suuri. Tätä kautta tulee jotenkin ymmärrettäväksi sekin, että kahden peräkkäisen USA:n presidenttikauden hallinnon turvallisuudesta vastaavat viranomaiset eivät pystyneet riittävällä tavalla ottamaan huomioon varoituksia, joita al-Qaidan toiminnasta kyllä tuli. Tämä asia on tullut selväksi nyt, kun syyskuun 2001 iskuista on tätä kirjoitettaessa kulunut noin 10 kuukautta.

Toki amerikkalaiset eivät ole yksin uuden sodan määrittelynsä kanssa.  Kiinalaisen näkemyksen mukaan[7] uusi sota on rajoittamatonta sotaa, jossa osapuolet ovat epäsuhtaisen kokoisia, ja jossa pienempää osapuolta eivät koske mitkään lait. Rajoittamattomassa sodassa kaikkea mahdollista käytetään aseena, informaatio on aina läsnä ja taistelukenttä on kaikkialla. Heidänkin mukaansa sodan ja rauhan sekä siviilien ja sotilaiden väliset erot tuhoutuvat, ja se tarkoittaa myös sitä, että monet taistelun periaatteet ja sodan säännöt joudutaan kirjoittamaan uudelleen. He myös laajentavat väkivallan käsitteen kaikkeen vihollistoimintaan, se voi olla yhtälailla kulttuurista tai taloudellista väkivaltaa. Kirjoittajilla on myös uusi konsepti aseesta, mikä tahansa voi olla ase[8] eli mitä tahansa voidaan käyttää aseena ja aseet tunkeutuvat siviilien jokapäiväiseen elämään.

Kirjoittajien lähtökohtana on Persianlahden sota, mutta koska kirja on kirjoitettu vasta 1999, on heidän tiedossaan myös entisen Jugoslavian raunioilla käyty sota, sen menetelmät ja tulokset. He viittaavat myös tapahtumiin Somaliassa sekä Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian Irakiin kohdistamaan ilmavalvontaan ja siihen liittyviin ajoittaisiin hyökkäyksiin Irakin ilmapuolustusta vastaan.

On lisäksi huomautettu siitä, että globalisaatiokehitys[9] vaikuttaa myös uudenlaisten sotien kehittymisessä. Sotia voidaan rahoittaa globaalilla salakaupalla, jossa liikkuu yhtälailla timantteja kuin huumeitakin. Vastineeksi saadaan ainakin Kalashnikoveja ja muuta vastaavaa kevyttä aseistusta. YK:n toimista huolimatta halpojen rynnäkkökiväärien leviämistä maailmalle ei ole pystytty estämään. Tunnettuahan on, että al-Qaidan johdolla Taliban rahoitti toimintaansa Afganistanin hallintokoneistona huumekaupalla ja siitä saatujen tuottojen sijoituksilla.

Neljännen sukupolven sodan käsitteen rinnakkaiskäsitteenä esitetään asymmetrisen sodan käsite. Rantapelkonen on soveltanut tätä ajatusta mielenkiintoisella tavalla hahmotellessaan tulevaisuuden sodan ja taistelukentän kuvaa informaatiosodan kannalta myös Suomessa vuonna 2020. Tuona vuonna hänen mukaansa[10] ei enää taistellakaan maa-alueiden omistuksesta, vaan taistelu käydään tiettyjen arvojen puolustamiseksi. Selvää on, että tällaisen taistelun siemenet ovat jo itäneet ja juurtuneet.

Mielipidetutkimusten seuranta

Kansakunnan mielipide ja sen muutokset

Keskeisten tapahtumien seuranta

Vankiongelma Guantanamossa

Takaisin